sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Lägin kisat

Viikonloppu vierähti agility kilpailuissa! Ja oli vieläpä kivaa. Menen toisteki ;)

Roy aloitti kilpailemisen ja vaikka tulokset kertovat toista, oli se niin hieno ja pätevä! Ensimmäisellä radalla teki vahingossa lentokeinun ja saman tien lakosi maahan ymmärtäen, että taisi vähän lipsua. Eihän siinä osannut kuin nauraa ja otin keinun uudestaan. Kiitos ja näkemiin.
Toinen rata oli niin hieno! Ikäväkyllä lipashti minulta uudelleen putkeen, koska en sitten muistanut ettei se osaa hakea pujotteluun kauhean hyvin vielä. Minun moka. Muuten hieno rata ja kaikki kontaktit niin hyvät!
Kolmannella olin huolissani renkaasta. Sille ei tullut hyvä linja luonnostaan ja olisihan sen voinut jäädä linjaamaan, mutta sitten olisi ollut myöhässä nopean koiran kanssa jatkosta. Ja koska se kuulemma oli ihan suoralla linjalla.... jätetään loppu kertomatta, keskeytin radan ja kehuin koiraa.

Notte mitattiin miniksi Petterin toimesta ja se sujui hyvin. Ensimmäisellä radalla se melkein kulkikin paitsi kun tuomariharjoittelija tuli lähelle. 15vp.
Toisella se aloitti reippaasti, mutta siihen se jäikin. Oli ihan toimintakyvytön ja lopuksi läksi karkuun harjoittelijaa kun olisi pitänyt mennä sitä kohti. Voi pientä mustaa....
Ongelmaa ei ole juosta koht yleisöä tai sen joukkoon. Voiko muistaa keväisen mittauksen ja pelätä siksi noin paljon?
Hyppikselle en edes lähtenyt.

Vompatti pääsi 7kk kisatauon jälkeen tositoimiin. Kaksi nollaa agilityradoilta eli tuplat. Hitaat puomit, pysyi keinulla vaikka juoksin ohi jne. Ihan kelvollista settiä, jos lehmät lentäisi ja Voltti juoksisi pysäytyspuomin loppuun, niin ajasta oisi lähtenyt semmoiset 1,5-2s.! Ehkä annan sen juosta.
Hyppiksellä oletin, se siitä.

Ihanaa oli kyllä nähdä ystäviä niin paljon! Asiakkaita, jotka oikeastaan ovat kyllä ystäviä hekin kaikki. Niin upeita tuloksia, tekemistä ja onnellisia kasvoja. Ihan parasta.

Kiitos.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Vammoja, tapaturmia ja huonoa tuuria

Voltilla oli nikamalukko ja jotain muuta pientä, ihana Marika Juden tuli, haki, hoito ja palautti koiran hoidettuna. Niin kiitollinen!
Voltti on ollut nyt levossa eli elänyt normaalia kotikoiran elämää, mutta ei ole päässyt lenkeille mukaan. Tällä viikolla kokeilen agilitya ja päätän sitten osallistuuko sunnuntaina kilpailuihin. Omasta mielestään hän on täysin kunnossa enkä kyllä minäkään näe siinä mitään vaivaa missään.

Huolta ja murhetta aiheuttaa myös kasvattini. Yksi oli juossut päin jotain metsässä ja ontui hetken. Onneksi vain hetken. Toinen remusi isoveljensä kanssa ja ontuu edelleen, kävi jo lääkärissäkin muttei oikein löytynyt vikaa. Menee nyt uudelleen keskiviikkona, kuvaavat varalta.
Ainahan näiden kanssa sattuu ja tapahtuu, aktiivisia koiria kun ovat. Onneksi aikalailla pienellä on päässyt lopulta, mutta silti. Paitsi Primin kanssa, jonka kuvia katsoessa tulee edelleen kamala ikävä :(
Ja Voltin veljellä ja siskolla jotain epämääräistä vaivaa, kun mennään kovaa ja korkeelta, niin kuluu paikatkin. Huoh. Keski-ikäisiä huippu-urheilijoita, niinkö se joku eläinlääkäri sanoi.


Viime viikolla muutaman asiakkaan kanssa keskusteltiin agilityn vaaroista ja kuluttavuudesta. Totta on, että nopeilla, "reikäpäisillä" koirilla mahdollisuudet loukkaantua on isommat kuin vähän rauhallisemmilla ja harkitsevimmilla tyypeillä. Lisäksi on se kuuluisia huono tuuri, jolle ei voi vaan mitään.
Kuitenkin, *kop kop*, minun ns. kouluttajan uralla ei ole treeneissä loukkaantumisia tapahtunut oikeastaan lainkaan. On joitakin siivekettä päin törmäämisiä, puomilta putoamisia tms., mutta tähän saakka kaikesta on päästy säikähdyksellä. Joku on ontunut hetken tai kauemmin, mutta tällöinkään ei ole tapahtunut mitään silmin havaittavaa ja myöhemminkään löytynyt mitään mainittavaa.
On ollut jokunen revähdys, venähdys ja muu lihasvamma, mutta niitäkään ei ole pystynyt ainakaan suoraan kohdistamaan agilityyn. Voi olla tullut agilityssa tai sitten jossain muualla. Nikamalukkoja, jumituksia yms., sellaisia urheilijoiden vammoja. Taitaa olla muillakin koirilla kuin vain agilitya harrastavilla.
Varvasvammoista puhutaan nyt paljon, mutta onneksi niitäkään ei omaa kasvattia lukuun ottamatta ole tullut omissa ryhmissä vastaan. Fyssari hyvä huomio varvasvammoihin, pitäkää kynnet lyhyinä! Moni vamma olisi tulematta jos kynnet olisivat lyhyet. Tai jos tulee varvasvamma, niin riittävän pitkä lepo. Mielummin vähän liikaa kertaa kaksi.
Liian liukkaat, liian pitävät alustat. Varmasti osaksi kuluttavat koiraa, sellaista nopeaa ja rajua vielä enemmän.

Vaikka suurinosa vammoista tuntuu tulevan toisten kanssa remutessa, metsässä juostessa jne., niin silti menkää metsään. Jos perheessä,/kaveripiirissä on rajusti leikkiviä toisia koiria, niin voihan sitä hetken miettiä miten antaa niiden temuta. Itse olen aina antanut kaikkien olla meillä yhdessä, bc pennun malin kanssa jne. Hyvää tuuria ehkä ettei mitään ole tapahtunut. Paitsi on, mali nuorukainen aikoinaan teilasi bc aikuisen ojaan ja paha lihasvamma. Että on meilläkin tapahtunut vaikka ei olevinaan olekaan, muisti on kummallinen asia.
Riepulla oli hauisjänteen revähdys, tuliko agilityssa vai jossain muualla? Ei mitään tietoa, raju ja aina täysiä-koira.
Voltilla jäi kaiketi tassu kiinni johonkin metsässä ja nivelsiteen venähdys ja pieni hiusmurtuma.

Mutta onhan noita onnettomuuksia ja vammoja muissakin lajeissa. Ei ole yksi eikä kaksi koiraa, jonka on joku oksa lävistänyt haku treeneissä ja paljonko suojelukoirilla on lihasvammoja. PK-esteet ovat aika isoja ja vaativia osalle koirista suorittaa. Tokossa koirat voivat jumiutua ja kuormittua kropastaa aika yksipuolisella treenillä (vasemmalla seuraaminen, yksi fyssari kertoi kuinka vinoja ja jumissa tokokoirat ovatkaan). Rajuimmat voivat siinäkin saada nopeissa jarrutuksissa yms. vammoja.

Paimennuksessa sitten. Vielä ne lampaat tai karja. Voivat talloa ja puskea koirat.

Summa summarum, taitaa terveimpiä olla ne sohvakoirat. Ihan tulee melkein huono omatunto harrastuskoiran kanssa....











torstai 28. syyskuuta 2017

aktiiviset eskarilaiset ja voi vompatti

Veikeät toisen polven ja toisen erän V-pennut ovat jo neljä kuukautta vanhoja. Tai nuoria.
Pikku pupsit ovat aloittaneet jokainen tahollaan jo eskarin, onni on aktiiviset kasvattien omistajat. Heillä kaikilla on kuitenkin järki mukana ja pääosin eskareissa harjoitellaan niin kuuluisia elämän taitoja ja alkeita isoina harrastettaviin lajeihin. Nenä hommia, aivotyötä ja kordinaation kehittämistä. On niin kiva jos koira tiedostaa omistavansa sekä etu- että takapään. Olkootkin, että etenkin näin nuorilla ne ovat usein hiukan eri osoitteissa.

Meillä on ollut hiukan surkeiden sattumusten sarja kisoihin osallistumisessa. Voltti oli ilmoitettu kaksiin kisoihin ja kumpiinkaan emme päässet. Koska työ, koska kalenteri, koska ihminen menee edelle koiraa. Nyt sitten koska koiralla on joku paikka kipeänä.
Maanantaina olimme Jaakon treeneissä ja olipa sitten hyvät treenit, pakko sanoa. Siellä Voltti oli täysin oma itsensä, myös loppuverkkaillessa ja illallakin. Seuraavana aamuna täysin puhdas liikkeissä, aamulenkillä ei näkynyt mitään. Jäi ulos ihanaan syysilmaan ja muutaman tunnin kuluttua tuli vastaan täysin kolmijalkaisena. Oikea takajalka oli tiukassa kippurassa mahan alla.
En löytänyt mitään kipupistettä, mutta jalkaa ei saanut suoristaa.

Illalla se oli hiukan laskeutunut kohti maata, mutta edelleen ei yhtään varannut sille ja roikotti ilmassa. Oli ihan iloinen ja loikki kätevästi kolmella jalalla. Tilasin tietysti lääkärille ajan.
Aamulla (keskiviikko) astui jalalle jo hiukan ja kun lastasin Nottea ja Vinkkiä autoon, päätti Volttikin olla aivan terve ehtien hypätä kyytiin. Koska ikävänä ihmisenä en halunnut sitä mukaan, oli jalka taas kipeä. Nyt kuitenkin osui jo maahan.
Keskiviikko iltana hiukan keventää muttei roikota tms. Edelleen en löydä kipupistettä, en varpaista mitään jne. Mystistä. Arvauksia polvesta varpaisiin, nikamalukosta revähdykseen.

Nyt on käyty ortopedillä ja kuvattu varalta varpaat ja polvi. Luustossa ei ole mitään mainittavaa vikaa, ei polvikaan kipeä eli ei ollut onneksi ristarivamma. Arvaus, että lihasvamma/nikamalukko. Eli fyssarille.
Lepoa nyt hetki jos toinenkin, mietitään uudestaan fyssarin jälkeen!

perjantai 15. syyskuuta 2017

Voihan vinkki

Että on hauska pentu. Eläväinen sanoisin. Vilkaskin. Ehtiäväinen. Ja kuitenkin osaa jo keskittyä ja keksiä, etenkin keksiä. Hyvässä ja pahassa.
Se osaa silloin kuin muistaa käskystä istua, mennä maahan, ehkä seisoakin ja pysyy hetken paikallaan. Tulee luokse paitsi silloin kuin on jotain kivempaa tai tietää joutuvansa pois hallista. Osaa mennä siivekkeiden välistä ja kiertää esim. sankkoa, siivekettä, puuta ja törppöä. Putkenkin tietää. Osaa osua targetille/matolle kun muistaa keskittyä. Pitää etutassut tasapainotyynyllä ja takajalat melkein ainakin matalalla tasolla. Koskettaa kättä nenällä. Avustettuna tulee sivulle. Juosta lelulle. Ja noutokapulalle. Ja luopua lelusta/ruoasta. Tuoda kapulan käteen. Juoksi se tänään kujankin läpi kaksi kertaa lelulle. Osaa se kävellä melkein hienosti hihnassakin. Ja ei jahtaa autoja eikä tuijota pyöräilijöitä. Paitsi joskus. Autossa kulkee kiltisti ja hiljaa. Eikä reagoi erilaisiin pintoihin, onneksi.
Niin ja osaa se seurata kättä erilaisiin ympyröihin (sylkkärit, vippaukset ja poikkarit ajatuksena). Kerroinko jo, että osaa juosta kuolleelle lelulle? Ja myös luopua lelusta.


Sen kanssa on siis treenattu ihan ylettömästi, eikös? No ei todellakaan ole.... mutta tehty ruualla melkein päivittäin jotain ja leikitty paljon. Jonkun verran kuljetettu mukana ja totutettu erilaisiin paikkoihin. Liian vähän kylläkin, myönnetään. Koska aika on rajallinen.



Facebookissa oli (taas) juttua pentujen ylettömästä treenaamisesta ja kuinka rikotaan pennut sillä. Yksi keskustelu/mielipiteiden vaihto koski Zeljko Goran, joka on hyvä ystäväni, vuodatusta kuinka ei vaan ymmärrä kun pentuja ja nuoria koiria treenataan niin paljon ja pistää vihaksi. Totta toki, ei kukaan halua nähdä koiran alle vuotisena suorittavan agilityssa rataa kaikkine esteineen ja lähes täysi korkeine hyppyineen. Mutta ääripäästä toiseen, kukaan ei halua myöskään nähdä vuotista, aktiivista koiraa, jonka kanssa ei olla tehty suunilleen ei mitään. Jos siis puhutaan nyt aktiivisesta harrastuskoiran alusta. Tai hyvin käyttäytyvästä kotikoirasta.
(Zeljkonkin kanssa puhuttu tästäkin monta kertaa ja ei hän ole nähnyt pahana esim. sitä mitä minä olen tehnyt pentujen ja nuorten kanssa.)




Ei ole salaisuus, että minä treenaan ja teen jo pennun kanssa. Niin kuin myös suurinosa kasvattieni omistajista ellei jopa kaikki. Ja pidän kyllä agilitya jo pennuille. Tosin ehkei siinä niitä oikeita esteitä tarvittaisi, mutta kun ne hallilla ovat, niin ei se pentu mene enempää rikki ja piloille siivekkeen kiertämisestä tai niiden välistä juoksemisesta kuin jonkun tikun kiertämisestä tai puiden välistä juoksemisesta. Ei mene rikki vaikka siivekkeiden välissä olisi rimakin (pidän yleensä 5cm korkeudessa ja mahdollisesti toinen pää maassa, mutta niin että on vähän irti maasta) tai bumpperi. Se ei myöskään hajoa vaikka opettelee ohjauksiin tulemisen alkeita kentällä tai  hallilla. Tai yrittää pitää takajalat puomin alasmenokontaktilla samalla tottuen erilaisiin pintoihin ja löytää ne kummalliset takajalat (huom. ei siis mene todellakaan kokonaista kontaktiestettä!). Tasapainoilee tasapainolaudalla. Tai jos se noista hajoaa, on se oikeastaan jo valmiiksi rikki. Etenkin jos kaikkea ei tehdä vielä sillä maksimi nopeudella ja mietitään palkkaus jo valmiiksi. Ja toistojen määrä.

Kuitenkin pääpaino on yhteistyön rakentamisessa, koiran kanssa kivaa ja pentu oppii että elämässä on (melkein) ihaninta ihmisen kanssa tekeminen. Opetellaan rauhoittumaan, tekemään, tulemaan luokse, pieniä temppuja (jotka voivat myöhemmin olla ohjauksia), tarjoamista ja luopumista. Moni näistä agilitytreeneistä ovat enemmän työkaluja ihan arkielämään.
Jokaisen pitäisi osata myös lukea koiraansa ja sen kasvua, niin henkistä kuin fyysistä. Toinen koira pystyy nopeammin tekemään "enemmän" kuin joku toinen. Osa koirista voi olla valmiita vuoden vanhana mm. hyppäämään melkein täysi korkeita hyppyjä ja treenamaan juoksareita kokonaisilla kontakteilla, osallistumaan toko-kokeeseen tai tutustua täysikokoiseen pk-esteeseen. Suurinosa ei ole ja joidenkin kanssa pitäisi malttaa vielä kauemmin. Siltikään se ei tarkoita etteikö ne kaikki voisi treenata, opetella oppimaan ja tekemään ihmisen kanssa.

Miten eroaa lelun tuominen noutokapulan hakemisesta? Miksei pentu voi opetella istumaan, menemään maahan ja odottamaan käskystä? Tulemaan sivulle? Seuraamaan pari askelta? Juoksemaan määrätylle paikalle? Ymmärrän ja tiedosta hyvin ettei pennun kanssa ole hyvä tehdä tokossakaan ns. vauhtiliikkeitä liikaa, kovasta vauhdista stoppeja, pitkiä seuraamisia yms. liian kuormittavaa. Mutta kyllä pentukin voi opetella oppimaan ja kuuntelemaan, keskittymään ja olla välittämättä häiriöstä. Oppia oppimaan ihmisen kanssa tekemistä erilaisissa paikoissa.

Eikä ne mene pilalle metsässä juostessaan yli puun juurien ja hyppien pienten runkojen yli vaihtaessa täydessä vauhdissa suuntaa. Tai voihan ne mennäkin rikki sliidatessaan märällä nurmella, mutta ei niitä voi pumpulissakaan pitää. Ei tule lihaksia, ei vahvistu jänteet eikä koordinaatiokyky parane. Mutta niin, se ei olekaan treenaamista vaan luonnollista liikumista. Jota pitäisi jokaisen pennun ja nuoren koiran päästä tekemään vaihteleviin maastoihin. Ilman, että ollaan millään "lenkki lenkillä".
Enemmän huolettaa koirat, jotka saavat kävellä kovalla tiellä hihnassa x-määrän ja siinä on niiden liikunta ja tekeminen. Liikaa tai liian vähän.

Kyllä minua hiukan huoletti tänään kun katsoin Vinkin hepulia luu suussa. Sohvalta toiselle, pöydän kautta rahille ja siitä selkänojan yli pöytätason kautta liukkaalle lattialle. Tottakai toiminta keskeytettiin, ei meilläkään nyt koirat saa pöydillä hyppiä. Mutta se ehti siinä muutamassa sekunnissa tehdä tämän kaiken koskettamattakaan lattiaa.... Eli jos tämä pentu on rikki, niin se johtuu tuosta. Ei liiasta treenaamisesta. Paitsi tietenkin se johtuu treenaamisesta. Koska se on paha. Ja julkisesti myönnän sitä harrastavani.
Tai voi se johtua myös Royal Canin pentunappulasta, syötän sitäkin. Oikeammin ehkä kuitenkin geeneistä. Tai ihan vain paskasta tuurista. Tai noista kaikista.

Ja kyllä, minäkin syyllistyn nyt liioitteluun, yleistämiseen ja  provosointiin. Koska minä voin.
Ja kyllä, minä ymmärrän ja jaan myös huoleni pennun ja nuoren koiran liiallisesta treenaamisesta liian aikaisin liian fyysisillä treeneillä. Tosin en juurikaan enää ikiaikoihin ole nähnyt sellaisia. Mutta minähän treenaakin pennun kanssa.
Rakkaat kasvattieni omistajat, jatkakaa samaan malliin 💗💗💗

Eli liikutatte, treenaatte, ruokitte ja hoidatte koiranne esimerkillisesti & monipuolisesti. Tarvittaessa käytetään fyssareita, osteopaatteja jne., annetaan lisäravinteita, pidetään lepokausia ja taukoa aktiivisesta treenaamisesta. Pidetään koirat koirina, mutta parhaina ystävinä.




ps. voi olla että on kohta asiakaskato....







maanantai 4. syyskuuta 2017

pentujuttuja

On vaan niin kiva taas puuhailla pennun kanssa, etenkin kun on tuollainen pentu kuin Vinkki. Puolueeton mielipide tottakai! Mutta kun se on yritteliäs, nokkela ja tekee niin mielellään. Tietysti tekeminen itsessään on pennun ehdoilla temppuilua ja kaiken pitäminen hauskana on se tärkein juttu. Positiivinen vahvistaminen ja aktiivisuuden ylläpitäminen. Tosin Vinkin kohdalla myös se rauhoittuminen on tärkeää, pentu on vilkas kuin mikä ja näkee & kuulee sata ja yksi asiaa yhtäaikaa.

Kotona opetellaan uusia juttuja aikalailla vain leikkien ja ruoalla palkkaillen. Itse tykkään yhdistää sanoja mukaan nopeasti ja nyt näyttäisi, että Vinkki kuuntelee kohtuu hyvin. Tottakai keskittyminen 3,5-kuisella on mitä on eli liikaa ei saa vaatia jos nyt oikeastaan hirveästi ollenkaan. Eihän Vinkki tiedä, että nyt treenataan vaan se vaan häntä heiluen yrittää aina keksiä mistä se nami nyt tuleekaan.
Naksua en ole nyt ajanut läpi ollenkaan, harkinnassa on kyllä. Ja jopa namiautomaatin hankkiminen uudestaan. Edellinenhän seisoi muutaman kuukauden autotallissa käyttämättömänä ennenkuin sen sitten möin eteenpäin.
Uusissa paikoissa ollaan käyty muutamaan otteesen vain leikkimässä ja treenaamassa yhdessä oloa. Esimerkiksi kaverin vinkupallo voi olla hiukan liikaa välillä.

Meillä on ihanan aktiivinen messenger-ryhmä! Itseasiassa molemmista Voltin pentueista. On todella kiva kasvattajana kuulla kokoajan uutisia, saada videoita yms.

Ensimmäinen paikallaolo ja iski pään maahan luontaisesti. 


keskiviikko 23. elokuuta 2017

syksy saapuu

Ihana syksy on saapunut. Tai loppukesä, kuinka vain. Pimenevät illat ja harmaa lämpö, voimakkaat tuoksut. Toki tulee ne tasaisen harmaat, tuuliset ja sateiset päivät, mutta sellaistahan se elämäkin on. Olisi kauhean tylsää jos kaikki olisi kokoajan tasaisen jotain.

Kalenteri on täyttynyt aikalailla kaikesta kivasta, töitä, valmennuksia ja toivottavasti nyt jokunen kisakin mahtuisi sinne. Vapaapäiviä unohtamatta, niitäkin tarvitaan.
Päivät alkavat rutinoitumaan tyyliin koirat pihalle - aamukahvi ja samalla koneella - koirat lenkille - hevostelu - kotijuttuja - koirat lenkille/jotain puuhailua - töihin - nukkumaan.  Vähän vaihtelevassa järkässä. Kotijutut valitettavasti (?) saavat vähiten huomiota.... siltä meillä ikäväkyllä usein näyttääkin.


Viikkoryhmät agilityssa pyörähtivät käyntiin ja ainakin itselläni fiilis on aika mahtava. Kroppa pistää vähän hanttiin, onhan se saanut levätä ja laiskotella kaksi kuukautta. Jaloillaan oleminen monta tuntia peräkkäin tuntuu illalla nukkumaan mennessä, mutta tähän tottuu taas nopeasti.

Volttikin pääsi aksaamaan monenko lie kuukauden jälkeen! Se on kyllä hyvässä kunnossa, kiitos maalla olemisen ja aikalailla jatkuvan liikkeen & mäkisen maaston. Ja ehkä uimisenkin. Ohjaajasta ei voi sanoa ihan samaa.
Vauhtia oli ja hallintaa ei joka hetki. Mentiin vaan vähän fiilistelemään ja käymään läpi rataa.
Vinkki tutustui halliin, ensiksi piti vähän pöhkiä ja sitten olikin ihania ihmisiä. Ja vaikka mitä, lapsi pääsi hoplopiin, mutta hiukan liian nuorena sai enempi vain katsella.

Vinkin sisaruksista saa päivittäin uutisia, videoita jne. Itseasiassa myös Voltin ekasta pentueesta. Ihan huippua kun on niin aktiiviset kasvattien omistajat! Ja uutiset kun ovat pääosin pentuja ylistäviä, niin mikäs tässä on henkseleitä paukutellessa.
Voltista on kysytty vieläkin pentuja ja ihan minimaalinen ajatus takoo takaraivossa. Vieläkö ne kolmannet vai annetaanko jo olla...
Kolme pentua, Vola, Bou ja Rane, kävivätkin meitä jo moikkaamassa. Hauskoja pupseja tietenkin! Vinkki opetti niille putken ja selkeitä agilitykoirien alkuja.


keskiviikko 9. elokuuta 2017

Jos metsään haluat....

Jos metsään haluat mennä nyt, näät sammalet myllätyt....


Pari päivää sitten ei oltu myllätty, nyt sitten oli kai nallelle iskenyt nälkä ja muurahaiset saivat kyytiä. Vieläkin sinkoilivat edes takaisin eli milloinhan karhu olikaan suolla vieraillut. Voltti vaan nuuskutteli tarkkaan, Vinkki ei ymmärtänyt mitään. 


Siellä suon reunassa se rämpi pentu rukkakin....


Äiti onneksi välillä odotteli ja opasti. Tai jotain.


Kai oli sitten pirun tylsää välillä.... ei saanut syödä lakkoja, ei saanut uida suo-ojassa eikä saanut edes pyöriä hirven pa**assa.



Hyvin alkaa oppia tuon poseeramisen taidon.


Toiset menevät siltaa pitkin, toiset jaksavat hypätä ojan yli (Voltti).





Päivän korvamuoti. Tai oikeastaan viikon. Saa nähdä onko loppuiän. 



Ja helppoa liikkumista, kova tie tassujen alla.

Mökillä iski armoton jano ja ihanimpien aarteiden kanssa päivätorkut (vanha sukka ja aamutossu).





ps. Vinkki kulki osan matkaa sylissä, ei suinkaan tarponut kilometri kaupalla tiellä, metsässä ja suolla. Vaikka kannatan pennun omaehtoista liikuttamista vaihtelevassa maastossa, niin tämä pentu ei väsy. Tai ehkä väsyy muttei pysähdy. Siis kulkee sylissä, halusi tai ei.